takaisin etusivulle
 
Nelsons Oy:n lahjoitus

 

NELSONS OY LAHJOITTI TURUN KOULUILLE TUHANSIA KUKKASIPULEITA

Turun alakoulujen pihoilla ja pientareilla on jälleen ensi keväänä odotettavissa väriloistoa. Turun koulut liikkeelle -hanke jakaa 20 000 Nelsons Oy:n lahjoittamaa, kesältä ylijäänyttä kukkasipulia lasten istutettaviksi.

Lahjoitus on merkittävä, tulisihan saman kukkasipulimäärän hankkiminen kaupasta normaalihinnoin maksamaan kaupungille vähintäänkin 10000 euroa.

Kukkasipulikampanja on osa jo vakiintuneeksi käytännöksi muodostunutta Huiskaus! -hyötyliikuntatoimintaa Turun kouluissa.

Vuoden 2006 syksyllä kaikki koulut saivat kattavat pihanhoitovälinesetit: haravoita, harjoja, lumilapioita ja -kolia, kukkasipuleita, marjapensaita, kukkamultaa ja kastelukannut. Yhteistyössä K-Rauta Itäharjun kanssa aloitettu kampanja on otettu innolla vastaan, ja monissa kouluissa haravoinnista ja piha-alueen siistimisestä on tullut osa arjen askareita.

Ensisijaisena tavoitteena Huiskaus! -kampanjassa on ollut yhdessä tekemisen ja ympäristöstä huolehtimisen edistämisen kouluissa.

Vähä-Heikkilän koulussa kuvataideryhmäläiset asialle

Koulut hyödyntävät saamiaan kukkasipuleita eri tavoin. Vähä-Heikkilän koulun rehtori Erkki Matilainen kertoo, että heillä kuvataideryhmän oppilaat ovat saaneet haastavan tehtävän. Heidän vastuullaan on suunnitella, miten koulun sipulit istutetaan, jotta väriloisto olisi paras mahdollinen tulevana keväänä.


Yhteystiedot: Projektinjohtaja Anu Oittinen, Opetuspalvelukeskus
Koulut liikkeelle -hanke, PL 362, Käsityöläiskatu 10, 20101 TURKU
sähköposti: anu.oittinen@turku.fi, puhelin: 050 4071 530, 02-2629 516

Huiskaus » Nelsons Oy » Nelsons Oy:n lahjoitus