| Koulut liikkelle väliraportti |
 |
Tutustu väliraporttiin klikkaamalla kuvaa. Raportti on pdf-muodossa. |
| Huiskaus! setti |
 |
Huiskaus! on hyötyliikuntaa, johon turkulaisalakoululaisia innostetaan jakamalla syksyn 2006 aikana Huiskaus! settejä. Settiin kuuluu puutarhanhoitovälineitä: katuharjoja, haravia, lumilapioita, -kolia, lumentyöntimiä, istutuslapioita, kukkasipuleita ja pari marjapensasta.
Hankinnat toimittanut K-rauta Itäharju lahjoitti lisäksi joka kouluun istutusmultaa sekä kastelukannun ja hoiti välineiden kuljetuksen kouluille.
Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat K-rauta Itäharju, Fiskars ja Nelsons Oy. Rahoitus välinehankintoihin on saatu kaupunginhallituksen myöntämästä kaunistamisrahaston tuotosta.
Jatkossa yhteistyökumppanit lahjoittavat puutarhayllätyspaketteja aktiivisille kouluille sekä kauden "ylijäämätuotteita" koulujen käyttöön. |
| Chope-huivi |
 |
Välituntileikittäjät saavat "uniformukseen" monikäyttöiset chope-huivit.
Syksyllä 2006 annettiin 5.-6. luokkalaisille mahdollisuus osallistua OKL:n liikunnanopettajaopiskelijoiden pitämälle leikittäjä-kurssille, jonka jälkeen lapset voivat toimia oman koulunsa välituntileikittäjinä.
Tulevina syksyinä on tarkoitus jatkaa hyväksi havaittua kokeilua. Näin joka vuosi uudet innokkaat leikittäjät pääsevät aktivoimaan koulunsa lapsia leikkimään ja liikkumaan välituntisin. |
| Liikuntapäiväkirja |
 |
Syksyllä 2006 ilmestynyt ”Mikä sinua liikuttaa?”-liikuntapäiväkirja on tukena liikunnanopettajan ohjaamalle ”Personal Traineri”-toiminnalle. Osallistuessaan toimintaan oppilas saa itselleen päiväkirjan, jossa liikuntakalenterin lisäksi on tietoa terveys- ja hyötyliikunnasta, ravinnosta sekä hauskoja ja hyödyllisiä liikuntavinkkejä. Mottona on, että liikkumista ei tarvitse harrastaa hampaat irvessä, se voi olla myös hauskaa! Kevennyksenä päiväkirjassa on nuorisoon kolahtavia mietelauseita. |
| Kontakt häfte 2006-2007 |
|

|
Olemme kehitelleet viime vuonna käynnistettyä "Reissari liikunta-, terveys- ja hyvinvointiviestinnän välineenä" -tuotetta. Lukuvuonna 2006-2007 se on suunnattu kolmansille luokille.
Syksyllä kaikkien Koulut liikkeelle -hankekoulujen 3. luokkalaiset saivat reissarin, johon on liitetty asiaa, sekä puuha- ja kotitehtäviä eri teemoihin liittyen. Teemoina on mm. koulumatkaliikunta, välituntiliikunta, oikea pukeutuminen, riittävä lepo, ystävyyssuhteet ja ravinto. Lisäksi 3. luokkien opettajat saivat ns. opettajan kansion, joka täydentyy erilaisilla työkaluilla joiden avulla opettaja voi käsitellä oppilaan reissarissa olevia teemoja. Ruotsinkielisille kouluille kaikki materiaali on tietysti ruotsiksi.
Reissarin tekemiseen hanke sai rahoituksen Sosiaali- ja terveysministeriön terveyden edistämisenmäärärahoista. |
| Kontakt häfte 2005-2006 |
 |
I början av läsåret 2005-06 skänkte projektet Skolorna motionerar alla lågstadieskolor som deltar i projektet ett kontakthäfte, som också innehåller information om motionen och hälsan och lättats upp med lite skolelevshumor.
Med kontakthäftet vill man bidra till, att den nog så viktiga informationen om motion och sunda levnadsvanor förmedlas från skolan till hemmen.
Kontakthäftet skall vidareutvecklas under de kommande åren. Ge respons på det här årets häfte, så vi får veta vad som kan förbättras!
Ris och ros om kontakthäftet |
| Skolvägskartor |

|
Projektet Skolorna motionerar har för två av de deltagande skolorna (Nummen koulu och Ilpoisten koulu) utarbetat skolvägskartor. Skriv ut ett eget exemplar!
Ris och ros om skolvägskartan |
| Rastkorgar |
 |
Varje lågstadieskola som deltar i projektet fick på våren en rastkorg per klass. Korgarna har satt fart på livet på skolgårdarna under rasterna! Också på sådana gårdar som inte är särskilt impulsgivande har barnen nu möjlighet till mångsidig motion på rasterna. Rastkor-gen innehåller en korgboll, en fotboll, 2 mindre bollar, 2 långa hopprep, 2 twistrep och en mjuk frisbee.
Ris och ros om rastkorgen |
| Tempputaulut |
 |
Footbag, hyppynaru ja tennispallo temppuja
Opettajankoulutuslaitoksen liikunnanopiskelijat ideoivat mitä kaikkea hauskaa voisi tehdä footbagilla, lyhyellä hyppynarulla ja tennispallolla. Temppuja kokeiltiin 10.5.2006 pidetyssä Koulut liikkeelle tapahtumassa Kupittaan urheilupuistossa, johon oli kutsuttu hankekoulujen 4. luokkalaiset opettajineen.
Tilaisuuden jälkeen hankealakoulut saivat pihataulut, joissa esitellään miten nämä temput tehdään.
Katso myös:
Uppgifter med footbag
Övningar med kort hopprep |
| Pihaleikkijulisteet |
 |
Pihaleikkikoulutukseen osallistuneet alakoulut saivat käyttöönsä ständin ja siihen 10 erilaista pihaleikkijulistetta. Jokaisessa julisteessa on kerrottuna perinteinen pihaleikki ja sen leikkiohje.
Gårdsleksaffischer |
| Ständi |
 |
Pihaleikkijulisteiden kanssa hanke lahjoitti kouluille ständit (ks. edellinen tuote). Näin julisteita on helppo käyttää välitunneilla.
Jos vaikka välituntikorin välineet ovat kaikki varattuina, lapset voivat käydä katsomassa vinkkiä mitä muuta voi välkällä tehdä. |
| Itse keksityt leikit-julisteet |
 |
Hankekoululaisten itse keksimistä leikeistä on tehty 13 julisteen sarja ständiin laitettavaksi. Oppilaat voivat näin tutustua muissa kouluissa leikittäviin leikkeihin ja kokeilla niitä vaikka välituntisin ja liikuntatunneilla. Kaikki leikit ovat sekä suomeksi että på svenska.
Käy tutustumassa! |
| Frisbee |
 |
Hanke jakoi keväällä 2005 yläkouluille mainosfrisbeitä välituntiliikuntaan sekä alakouluille mm. reissarin välituntiaktivointikilpailun arpajaispalkinnoiksi. |
| Yläkoulun "välituntikori" |
 |
Myös yläkoulujen ja jopa lukion oppilaat innostuvat välituntiliikunnasta, kunhan heille vaan annetaan siihen mahdollisuus ja välineitä.
Tämän on osoittanut Luostarivuoren koulussa käynnistetty välituntiliikunnan kokeilu. Koulut liikkeelle -hanke lahjoitti koululle välineitä välituntiliikuntaan (hyppynaruja, jalkapalloja, frisbeita, koripalloja, footbageja jne.). Koulussa välineiden käyttö organisoitiin hienosti yhdessä oppilaiden kanssa. Nyt eri välinetrainerit keräävät välitunneilla porukoita pelailemaan ja liikkumaan. |
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|
| |
|
| |
| |
|