Koulut liikkeelle hanke on tukenut hankekoulujen liikuntakerhotoimintaa kustantamalla kullekin halukkaalle koululle 25 lisätuntia lukuvuodessa. Ehtona on ollut uudenlaisen kerhokonseptin luominen; koulujen kerhoihin kutsutaan pääsääntöisesti oppilaita, jotka hyötyvät lisäliikunnasta ja motoriikan parantumisesta sekä sosiaalisten kontaktien syntymisestä.
Koulutus
Kaikille niille kouluille, jotka halusivat lähteä kehittämään kerhotoimintaansa hyvinvointinäkökulmasta, järjestettiin koulutus. Kerhojen ohjaajien koulutuksessa on tärkeää, että ohjaajat ymmärtävät kerhoihin tulevien oppilaiden tarpeet. Kerhoissa on niidenkin oppilaiden, jotka eivät pidä perinteisestä koululiikunnasta, mahdollisuus onnistua ja tuntea liikunnan iloa. Pienemmässä ryhmässä on kivempi olla, ja kaikki ovat samalla ”viivalla”.
Yhteistyössä opettajien ja terveydenhoitajan kanssa
Alakoulut
Valinnan kerhoihin tekevät opettajat ja kouluterveydenhoitaja. Vetäjinä toimivat liikunnanopettajien lisäksi ”tavalliset” opettajat tai erityisopettajat. Ketään ei pakoteta mukaan, vaan kerhossa on hauskaa ja kutsutut haluavat tulla mukaan joka kerta!
Yläkoulut
Yläkoulussa seiskaluokkalaisten kerhotoiminnan tavoitteena on, että oppilas löytää mieleisen liikkumistavan, oppii nauttimaan liikkumisesta, motivoituu käymään säännöllisesti kerhossa, innostuu kokeilemaan uusia lajeja sekä oppii liikkumaan omatoimisesti kerran kaksi viikossa. Kerhoihin kutsutaan (kouluterveydenhoitaja ja opettaja) vähän liikkuvia oppilaita.
Koulut ovat pyrkineet myös keksimään kerholle mukavan nimen, tässä muutamia: Rento-kerho, Aktiv, Helppi-kerho, Sportti-kerho, Liikkumaan-kerho.